Paikka: Leaf Areena
Sarja: 3. divisioona
Päivän kakkosmittelöön iskettiin samalla miehistöllä kuin ensimmäiseen pois lukien myyntitykki Koivukoski joka vaihtoi taklaamisen rahantekoon loppupäiväksi. Ketjukokoonpanot muodostuivat hieman uusiksi ja ykköseksi taiteiltiin superketju Suutalan istuessa Artun ja Tompan pöytään. Kolmosketjuksi vastustajaa pelottelemaan koottiin varsinainen bensaketju kun corollalla pihaan karvanopat heiluen kiihdytellyt karjalalippis-Lehtinen kiinnitettiin metrohousuisen maihari-Ilmarin sekä nenän alla haituvia kasvattavan maalais-Antin kanssa kimppaan. Maalipuita halailemaan sujahti tähän peliin Lähteensuo.
1.erä:
Ensimmäinen viisiminuuttinen kului pallotellessa. Ajassa 5.25 Salonen ja Nänniteippi iskivät Pyövelit johtoon nerokkaan seinäsyöttelyn jälkeen jälkimmäisen viimeistellessä, 0-1. Tämän jälkeen Arojoki pääsi koittamaan Raumalaisten veskarin yllättämistä rankkarista, mutta myös Artun yrityksestä uupui Lehtomaalle ominainen maalintekovarmuus, joten vastustajan kassari piti torjunnallaan Pyöveleiden johdon yhdessä maalissa. Vasaramäen kämppiksillä on kova viikko edessä Lehtopään kouliessa poikien rankkaritaitoja yksityisopetuksessa.
2.erä:
Aamupelistä ei valitettavasti oltu paljoa parannettu ja sama kaava jatkui. Peli tasoihin vastustajan toimesta ja napakympit hyökkäyspäässä olivat kortilla. Normaalisti yläkulmiin paukkuvat HäPy-kudit pieksivät tällä kertaa mattoa eivätkä olleet eksymäisilläänkään vihollisverkkoon. Erän loppuun epäonnisesta ranusta sisuuntunut Arojoki iski maaliviivalta Travantin passin tyhjään närssiin, 1-2.
3.erä:
Ottelupäivälle jo totuttuun tapaan vastustaja tuli tasoihin heti erän alussa. Koko kolmas erä oli yhtä sekavaa kuin Mäksän läpänheitto lauantai-iltaisin. Lopulta se vähiten toivottu tapahtui. Viime hetkillä vastustajan keskialueen roiskaisu upposi vastustamattomasti maskin takaa ja tolpan kautta Pyöveleiden verkkoon. Näin liput laskettiin Hämeenkadulla puoleen salkoon ja Pyöveleiden ensimmäinen tappio sarjapeleistä oli realismia.
Arojoki 1+0, Karlsson 1+0, Salonen 0+1, Travanti 0+1
Maalit:
| Maali | Aika |
Maalintekijä | Syöttäjä |
|||
| 0 - 1 | 05.25 | Jonas Karlsson | Juho Salonen | |||
| 0 - 1 (erl) | 07.47 | Arttu Arojoki | ||||
| 1 - 1 | 16.29 | Vastustaja | ||||
| 1 - 2 | 27.06 | Arttu Arojoki | Tomi Travanti | |||
| 2 - 2 | 30.18 | Vastustaja | ||||
| 3 - 2 | 44.34 | Vastustaja |
Jäähyt:
| Aika |
Rangaistu pelaaja |
Rangaistus |
Minuutit |
|||
| 06.03 | Vastustaja | Maasta pelaaminen | 2min | |||
| 07.47 | Vastustaja | Mailan painaminen | 2min | |||
| 44.54 | Vastustaja | Väärä etäisyys | 2min |














