Liharekan viikonloppu: Säkylä ja Paimio(Leaf)

Kakkosdivarikausi alkaa heti sokerijuurikastehtaan sensuellien aromien kupeessa, kun Pyövelit matkaavat Säkylään solttupoikia tapaamaan. Kakojen mieliä kenties kaihertaa Suomen cupissa pari vuotta sitten kärsitty kotitappio. Kolkko, syksyinen Säkylä ja sarja-avaus sopivat yhtä nätisti yhteen kuin wasabi ja kevytnakki. ”Tätä on odotettu jo keväästä lähtien, oikein kihelmöi ja kutisee”, toteaa pistelinko Allahin armosta, itse Hatem Travanti.  ” En malta odottaa”, komppaa taustalla Henri Kalske. Omakustanteinen matsibussi lähtee tuttuun tapaan linja-autoasemalta klo. 16.00.

Pyöveleiden laajasta rosterista kisakoneeseen ei mahtunut nimivahva viisikko, syystä että Pyöveleille on tilausta kentän ulkopuolellakin sangen usein. Neljä viidestä on kuitenkin mukana sunnuntaina, kun Karhukoplan jälkeen heti seuraavana päivänä vastassa on Paimion Ruoska, joka pelaa kotiottelunsa syystä tai toisesta Leaf- areenalla. Sunnuntain peli alkaa kello 15, jolloin kakkosta metsästäneet Pyövelit ovat ensimmäistä kertaa nähtävissä Turussa. HäPy suosittelee kaikille lajiniiloille ottelupäivän ratoksi pientä kivaa evästä Orikedon Tavernasta ja sieltä hallille kurkkimaan voittaako taito prosentit. Paimiolaisten kuumaan hillokattilaan paluun tekee Lehtomaa, jota kotiyleisö kohtelee, kuin vierasta sikaa. ”Nyt saan kokea, miltä Luis Figosta tuntui palatessaan Nou Campille. Yksinkertaista, vessan kautta askiin”, Lehtomaa tunnelmoi ennakkoon. Sen sijaan Ruoskan historian kallein pelaaja, Juha Viherkoski kunnioittaa kirjoittamattomia sääntöjä ja jättää dramaattisen paluun tekemättä vierasjoukkueen paidassa. ”Olin iso sijoitus, tämä on oma tapani maksaa takaisin”, aina kohtelias Juha selventää ennalta paljon kiinnostusta herättänyttä saagaa.

Tänään kauden avauksensa hävinnyt, jännittynyt Ruoska on varmasti halukas kaunistelemaan saldoaan. Otteluun on Ruoskan sivujen mukaan vapaapääsy, joten otteluun haluavien ei tarvitse raivopäissään rikkoa säästöpossua.

Viikonlopun ehdoton herkku on ensimmäistä kertaa pyövelisotisopaan pukeutuvat kohuhankinnat Tyko Hellsten ja Jani Hyytiäinen. Rookiekasteena pyövelilogon rintaansa tatuoineet naskalit lupaavat ylpeänä antaa kaikkensa heihin investoineelle seuralle. ”Mä vien ainaki yhet puikot”, toteaa Hyytiäinen samalla palloa pomputtaen. ”Mä taas en hävii yhtää kulmavääntöö”, huutelee Hellsten kreakolaa naukkaillessaan.

 

Ottelut

Pelatut ottelut

Ykkösdivisioonan nousukarsinnan 1. ottelu
(paras kolmesta)
la 10.3.2012 - Salohalli
klo 18.30 SalPa - Pyövelit 8-7 ja. (Raportti)

2. ottelu
su 11.3.2012 - Leaf Areena
klo 19.00 Pyövelit - SalPa 6-5 ja. (Raportti)

Ratkaiseva 3. ottelu
pe 16.3.2012 - Salohalli
klo 19.00 SalPa - Pyövelit 7-5 (Raportti)

Pyövelit Twitterissä

Yhteistyökumppanit

ilmarinen arojoki_
ykkosmiehet silvermoon
auranmaan arorak
viherkoski yk-asennus
masku dsv
wanhamestari hifistudio-sonycenter
orikedon-taverna Bryssel