Pyövelit - Leisku 8-9 ja. (4-0, 3-3, 1-5, 0-1)
Päivä: pe 18.11.2011
Paikka: Leaf Areena
Sarja: 2. divisioona
Perinteinen perjantai-illan myöhäiskamppailu, tällä kertaa vastassa keväällä nousukarsinnoissa nöyryytetty Loimaan Leisku. Leiskulaisten mielikuvissa oli kevään matsi ja osa heistä tärisikin hallille tullessaan kuin puliukko kieltolain aikana. Eräänlaista HäPy-fobiaa oli siis havaittavissa. Pyövelit lähtivät otteluun pienin ketjumuutoksin, kun Salonen ja Hyytiäinen vaihtoivat päittäin paikkoja. Näin pyrittiin herättelemään joukkuetta kahden tappion jälkimainingeissa. Puolustuksessakin koettiin muutoksia Kalleisen laivamatkan ja Mäkilän korpinnatsojen metsästyksen vuoksi. Törnström heilahti varjelemaan maaliverkkoja.
Työkiireiden ynnä muiden syiden takia jäi mestaajien alkulämpö sanalla sanoen ohkaiseksi ja kenties koutsin puuttuminen vaikutti osaltaan myös tähän. Tosin kentällä ottelun alussa se ei ihme kyllä näkynyt. Ketjuvaihdosta piristynyt rohkean suun omaava Hyytiäinen iski Vehasen esityöstä jo reilun kolmen minuutin jälkeen pallon Leiskun pömpeliin, 1-0. Jäähyjen sävyttämän ensimmäisen erän seuraavaa maalia saatiin odotella jonkin aikaa, kunnes viime aikoina loistavia otteita esittänyt Karlsson upotti tulisen pommin takanurkkaan, 2-0. Syöttäjänä Hämeenkadun Helminen, T. Travanti. Tästä vain neljä minuuttia eteenpäin ja taas pöllysivät Leiskun verkot. Tällä kertaa maalarina toimi webguru A. Arojoki. Vielä erän loppuun Hyytiäisen Jamppa sivalsi pallon kovalla rannarilla Loimaan molarin ulottumattomiin, 4-0. Upean pystysyötön maaliin antoi Vehanen. Aah-Matti, huokaisivat takapenkin tytöt. Näin HäPy siirtyi erätauolle muikeissa neljän maalin johtolukemissa. Pitkänä miinuksena ensimmäiseen erään on pakko mainita Hartola juniorin nilkan vääntyminen. Velin tilalle pelaavaan kokoonpanoon istutettiin nälkäinen, porilaisen lempiruoakseen mainitseva S. Lehtinen.
Toinen erä alkoi umpisurkeasti, sillä Leiskun pyssyt osuivat lähes heti aloituksen jälkeen. Takaiskumaalista ei näyttänyt aiheutuvan kuitenkaan sen kummempaa masennusta, koska vain kolme minuuttia myöhemmin oli Hartola seniorin vuoro iskeä kaukopommilla pallo pussiin, 5-1. Viime aikoina raveissa ahkerasti viihtynyt Koivukoski pääsi heti Teron maalin jälkeen kokeilemaan avopaikasta, mutta Leiskun veskari kesti. Ajassa 29.24 tutkapari Travanti & Arojoki iski taululle jo 6-1 – lukemat. Maalia edelsi Tominatorin loistava karvaus, jonka jälkeen passi Aralle ja pallo tarkasti börsään. Loimaalaiset ottivat tämän jälkeen aikalisän kohentaakseen suhteellisen heikkoa peliesitystään. Hetkellinen piristys aikalisästä seurasikin, sillä seuraavan maalin napautti Leisku. Maaliahne Arttu tosin vastasi tähän Leiskun kavennukseen yllättävän tahon syötöstä (Travanti), 7-2. Leiskukin upotti pallon häkkiin vielä kerran ja näin ollen summerin soidessa taululla loistivat Pyövelit – Leisku 7-3.
Leiskun kopissa taisi vierailla viimeisellä erätauolla joko Mats Sundin tai Suomen hiihtoliiton lääkäri, sen verran parempaa esitystä alkoivat loimaalaiset näytellä. Tosin magia ei heti erän alussa vielä näkynyt, koska Hyytiäinen viimeisteli Törnströmin makeasta heitosta pelin jo kahdeksaan kolmeen. ”Kävellen voittoon”, kuului Hämeenkadun vaihtopenkiltä Janin maalin jälkeen. Siltä se vaikutti, sillä Pyöveleiden peliesitys oli vielä tässäkin vaiheessa valovuoden jäljessä parhaimmasta terästä. Sisuuntuivatko vehnäntähkä-miehet Pyöveleiden huuteluista vai mistä? Mene ja tiedä, mutta ottelun seuraavat maalit nähtiin Loimaalaisten lavoista. Ensimmäisen maalin Leisku tekaisi alivoimalla karkumatkan päätteeksi. Maalia edelsi kardinaalimunaus, eli totaalinen harhasyöttö Pyöveli – ylivoimalta. Tämän jälkeen hurmoshengen
löytänyt Leisku iski muutaman lisämaalin ja pelin jo tiukkoihin 8-6 – lukemiin. Ajassa 57.21 Sami Lehtinen sai äärimmäisen kyseenalaisen jäähyn karvatessaan palloa maila yhdessä kädessä ja tästä hänelle tuomittiin mailan painamisesta kahden minuutin istunto. Leisku hyödynsi ylivoimansa tehokkaasti ja täten Pyöveli-johto oli kaventunut vain yhteen maaliin. Loppuhetkillä nähtiin draamaa kyllikseen, kun ensin Karlsson sai jäähyn hyökkäyspään pelitilanteesta ajassa 59.35. Vastustajan laidan yli polvilleen tipahtamisen jälkeinen kommentti ”Tota sanotaan filmatuks jäähyksi”, kertonee oleellisen jäähystä. Tämän jälkeen, kun vielä toimitsijatkin sekoilivat kellon käyntiin laittamisessa, oli Leiskun tasoitusosuma tosiasia vain 11 sekuntia ennen matsin loppua. Mutta niin kuin joku viisas on sanonut, pitää onnikin ansaita.
Niinpä Pyövelit siirtyivät ensimmäistä kertaa nuoressa historiassaan jatkoajan ihmeelliseen maailmaan. Jatkoajalla Pyövelit kaivoivat kadonneen pelivireensä esiin ja pallo pyöri lähes poikkeuksetta Leiskun päädyssä. Maaliin asti sitä ei kuitenkaan saatu. Jatkoajan paras paikka näki päivänvalon, kun Tykopaatti Hellsten lähti oman maalin takaa, pujotteli neljän Loimaalaisen ohi ja jakoi takatolpalle Hyytiäisen lapaan niin sanotun varman paikan. Yleensä huikealla prosentilla viimeistelevälle Hyytiäiselle kävi lapsus ja mies lusikoi pallon tolpan kautta katsomoon. Ja kun itselle ei maistu, viimeistelee kaveri jatkoajan ensimmäisestä paikasta ajassa 64.16. Vastahyökkäyksestä Leisku herkutteli voiton ja tuuletukset olivat hienon nousun arvoiset. Perjantai-illan farssi, näin Pyöveli-kaulahuivien takaa katsottuna, oli täten valmis. Siispä pisteet matkasivat peuroja vilisevään Loimaan seutukuntaan.
Tuomarityöskentelystä voisi itkeä, mutta kyllä Leiskukin sai muutaman heppoisen jäähyn, joten aika tasan menivät erotuomareiden vihellykset. Tietysti loppupelin hektisten hetkien tuomiot jäävät mieltä korpeamaan, mutta paremmalla omalla ylivoimalla olisi peli ratkennut Hämeenkadulle. Erikoistilannepelaaminen oli Leiskulta siis huomattavasti parempaa, kun taas Pyövelit dominoivat 5vs.5 – peliä. Nyt on myös todistettu, että ylimielisyys voi kostautua. Oppia ikä kaikki.
Arojoki 3+0, Hyytiäinen 3+0, Travanti 0+3, Vehanen 0+2, Hartola T. 1+0, Karlsson 1+0, Salonen 0+1, Törnström 0+1
Kuvat: Esa Haanperä & Sakari Salo.
Maalit:
| Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä | |||
| 1 - 0 | 03.18 | Jani Hyytiäinen | Matti Vehanen | |||
| 2 - 0 | 11.40 | Jonas Karlsson | Tomi Travanti | |||
| 3 - 0 | 15.36 | Arttu Arojoki | ||||
| 4 - 0 | 18.34 | Jani Hyytiäinen | Matti Vehanen | |||
| 4 - 1 | 20.23 | Vastustaja | ||||
| 5 - 1 | 23.38 | Tero Hartola | Juho Salonen | |||
| 6 - 1 | 29.24 | Arttu Arojoki | Tomi Travanti | |||
| 6 - 2 | 35.06 | Vastustaja | ||||
| 7 - 2 | 36.45 | Arttu Arojoki | Tomi Travanti | |||
| 7 - 3 | 37.16 | Vastustaja | ||||
| 8 - 3 | 42.19 | Jani Hyytiäinen | Iiro Törnström | |||
| 8 - 4 (av) | 47.55 | Vastustaja | ||||
| 8 - 5 | 52.27 | Vastustaja | ||||
| 8 - 6 | 54.16 | Vastustaja | ||||
| 8 - 7 (yv) | 57.35 | Vastustaja | ||||
| 8 - 8 (yv, im) | 59.49 | Vastustaja | ||||
| 8 - 9 | 64.16 | Vastustaja |
Jäähyt:
| Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus | Minuutit | |||
| 06.07 | Ilmari Hiltunen | Vaarallinen peli | 2min | |||
| 08.19 | Vastustaja | Mailaan lyöminen | 2min | |||
| 12.29 | Vastustaja | Mailan painaminen | 2min | |||
| 37.24 | Vastustaja | Mailaan lyöminen | 2min | |||
| 47.55 | Vastustaja | Mailaan lyöminen | 2min | |||
| 57.21 | Sami Lehtinen | Mailan painaminen | 2min | |||
| 59.35 | Jonas Karlsson | Vaarallinen peli | 2min |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|














