USB - Pyövelit 8-7 ja. (2-2, 5-3, 0-2, 1-0)
Päivä: ti 10.1.2012
Paikka: Pohitullin ph
Sarja: 2. divisioona
Tiistai-ilta, klo 20.00, vieraspeli sarjajumboa vastaan Ugissa, parkettilattia ja alla neljän ottelun voittoputki, joista viimeisimpänä komea vierasvoitto FBC Turusta. Vielä kun viime peli USB:ia vastaan oli päättynyt Pyöveleiden 12-0 voittolukemiin, eivät takit olleet ainoastaan auenneet, vaan ne oli jätetty kokonaan kotiin. Toisin sanoen kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa näin hämeenkatulaisen silmien läpi katsottuna. Kokoonpano oli muuten sama kuin beeceetä vastaan, paitsi sillä lisäyksellä että matikkaleiriltä Egyptistä oli Turkuun palannut Tero Hartola. Poissa olivat siis edelleen Pyöveleiden liigavahvistukset V. Hartola ja T. Hellsten. Maalivahti muuttui USB-peliin, kun oli taas Kaholan vuoro pyrkiä tilkitsemään pömpeliä. Teron saapuminen peliin sysäsi laivamatkan väsyttämän Koivukosken filaan ja nosti Hiltusen hyökkäykseen Hyytiäisen ja Lehtisen rinnalle. Muuten kaksi muuta ketjua jatkoivat samoilla nipuilla. Huoltoa edusti mies joka toisinaan värittää enemmän kuin lapset tarhassa, eli kyhnypäällikkö Säkön Jussi.
1.erä: Uudenkaupungin säbäylpeys aloitti ottelun väkevästi. Pyövelit olivat helisemässä, kun pisteitä äärimmäisen kipeästi tarvitseva kotijoukkue rymisteli kohti HäPyn veräjää. Ajassa 4.37 tuo vahva alku palkittiin, kun keskeltä lähtenyt laukaus upposi vastustamattomasti Pannun taakse. Pyövelit kuittasivat tämän kuitenkin suhteellisen nopeasti, kun 2vs.1 hyökkäyksen päätteeksi pallo päätyi Lehtisen sivaltamana USBin verkkoon. Mainion esityön Lesin kauden avausmaaliin teki loisteliaalla pelipäällä ollut Hyytiäinen. USB siirtyi hieman ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen johtoon, mutta sitten kotijoukkue sortui hölmöhköön jäähyyn. Hyvässä vireessä viime aikoina ollut pyöveli-ylivoima ei pettänyt nytkään, kun Alilonttinen piiskasi Karlssonin jakelun etuyläkköön. Näinpä lukemat muuttuivat kahteen kahteen, ja änärituuletusta yrittäneet Pyövelit pääsivät hörppimään kreakolaa erätauolle.
2.erä: Mestaajat siirtyivät heti toisen erän alkuun maalin johtoon, kun vastustajia pilkkanaan pitänyt Hyytiäinen kiskaisi kaukaa kuuluisalla märkä lompakko - laukauksellaan lukemat kahteen kolmeen. Hyvän riiston ja maukkaan syötön maaliin tarjoili ITG Hiltunen. Vastustaja ei kauaa sietänyt HäPyn johtoasemaa, vaan pisti pelin tasoihin, vain vajaa minuutti Janin osumasta. Eikä kauaakaan tasoitusosumasta, kun Kalske epäonnisesti sivakoi pallon omaan maaliin ja täten USB siirtyi johtoon. Ensimmäinen erä soljui hieman USBin tahtiin, mutta toisessa erässä Pyövelit pääsivät paremmin peliin mukaan. Tämä palkittiin Pyöveleiden maalin muodossa. Salonen ja Vehanen huitoivat palloa maalin edessä ja ilmeisesti kaksikon hiukset peittivät veskarin näkyvyyden, joten pallo löytyi verkosta. Maalarina toimi Vekku ja syöttöpiste jaettiin Sähville. Tämän jälkeen molemmat jäähyilivät peräjälkeen, mutta ylivoimat olivat kummallakin jengillä tehottomia. Valotaulun näyttäessä 34.32 iski tuttu kaksikko Pyöveleille närssin eteen. Arojoki luikahti vastustajan viisikon keskelle ja napautti Tompan kirurgintarkan passin katiskaan. Toisen erän loppu olikin sitten Hämeenkadun herroille hirveä. USB rankaisi kolmesti ja näin ollen erätauolle siirryttiin lukemissa 7-5 kotijoukkueelle.
3.erä: Kolmanteen erään pyövelivelho de Anna tiivisti kahteen ketjuun, joka auttoikin Pyöveleiden esitystä. Jos aiemmat erät ja varsinkin ensimmäinen menivät hieman USBin komennossa, oli kolmas erä Pyöveleiden totaalista dominointia. Ensin kiitettävässä vireessä tällä hetkellä taituroivat Vehanen ja Salonen kävivät rokottamassa Ugilaisia. Salonen löysi tutun vikkelän puolipyörähdyksen jälkeen Vehasen yksin maalilta ja Vekkuhan laittaa noista sisään. Muutama minuutti kyseisestä episodista, kun Alilonttinen otti hölmön protestointijäähyn. Pyöveleiden alivoima kuitenkin kesti USb:n yritykset ja itse asiassa HäPy oli lähempänä maalintekoa kuin USB tuon Alin jäähyn aikana. Onneksi Alilonttinen pyyhki hullun piirteensä pois päästessään jäähyaitiosta ja esiintyi edukseen. Hänet valittiinkin pelin jälkeen Pyöveleiden parhaaksi pelaajaksi. Viisi minuuttia ennen matsin loppua oli tutkapari Vehanen & Salonen jälleen asialla. Vekku löysi Salosen takatolpalta ja Säfillä oli helppo työ lakaista boltsi tyhjään rysään. Pyövelit ryntäsivät kentälle tuulettamaan tärkeätä tasoitusta. Sarjajumbon luulisi alkavan täristä tässä kohtaa, mutta USB säilytti villin taisteluasenteensa. Pyövelit jatkoivat silti hyökkäysten vyöryttämistä kohti vastustajien kenttäpuoliskoa ja vain kuusi sekuntia ennen summerin sulosointua meinasi ratkaisu tulla. Salonen jakoi Hyytiäiselle kelpo paikan juuri kun Sputnik oli virittämässä märkää lompakkoa, rikkoi vastustaja häntä takaapäin. Näin Pyövelit saivat hyvästä paikasta vaparin sekä pääsivät mylläämään ylivoimaa. Aikalisä siihen ja siellä de Anna kehitteli tyylikästä kuviota. Arojoelle haettiin vetopaikka, mutta veskari torjui Aran lähettämän pallon puolittain. Pallo jäi elämään maaliviivalle, ja Salosella oli 700 euron paikka laittaa se sisään, mutta jotenkin pallo vaan pyörähti lavan ympäri. Ugilaiskatsomo huokaisi helpotuksesta. Näin Pyövelit siirtyivät jatkoajalle toista kertaa historiassaan. Jatkoajat eivät ilmeisesti ole Hämeenkatulaisten juttu, sillä kun omista paikoista ei maistu ratkaista niin vastustaja rankaisee oikeastaan ensimmäisestä paikastaan. Kyseessä oli räkämaali maalin edestä, mutta tahtomaalit kuuluvat varsinkin jatkoajalle. Pyöveleitä taitaa vaivata jatkoajalla niin sanottu Hannu Manninen – syndrooma, eli kasetti ei kestä.
Harmittava tappio lisää Pyöveleiden surullisille vieraskavalkadeille. Kotona peli sujuu kuin Säkön polvitanssi, mutta vieraista ei tahdo pisteitä tulla mukaan. Takaisintulo-lennolla moni Pyöveli oli kyllä sitä mieltä, että jos jollekin joukkueelle pisteitä soisi lisää, niin se tiimi olisi putoamista vastaan taisteleva USB. Vaikka edellinen peli kyseistä poppoota vastaan oli selkeetä pässinlihaa, niin vastustaja taisteli loppuun asti eikä sortunut mihinkään koiruuksiin jne. Kaiken kaikkiaan ansaitut pisteet USBille, vaikkakin kolmas erä sekä jatkoaika kulkivat Pyöveleiden komennossa. Mielenkiintoinen aspekti oli se, että molemmat joukkueet kehuivat tuomareita pelin jälkeen. Tällaista en ole kovinkaan useasti kokenut huolimatta siitä, että säbäpelejä on vyöllä jo lukemattomia. Mutta kehut olivat ansaittuja, sillä hyvin he vihelsivät, eivätkä olleet pääosassa eli juuri niin kuin hyvien tuomareiden kuuluisikin puhaltaa.
”Kyllähän täs huomas kumpi halus pisteitä enemmän”, tokaisi pettynyt Halén pelin jälkeen.
Vehanen 2+1, Salonen 1+2, Hyytiäinen 1+1, Alilonttinen 1+0, Arojoki 1+0, Lehtinen 1+0, Hiltunen 0+1, Karlsson 0+1, Travanti 0+1
Maalit:
| Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä | |||
| 1 - 0 | 04.37 | Vastustaja | ||||
| 1 - 1 | 09.00 | Sami Lehtinen | Jani Hyytiäinen | |||
| 2 - 1 | 13.07 | Vastustaja | ||||
| 2 - 2 (yv) | 15.57 | Antti Alilonttinen | Jonas Karlsson | |||
| 2 - 3 | 22.05 | Jani Hyytiäinen | Ilmari Hiltunen | |||
| 3 - 3 | 22.56 | Vastustaja | ||||
| 4 - 3 | 24.00 | Oma maali | ||||
| 4 - 4 | 27.25 | Matti Vehanen | Juho Salonen | |||
| 4 - 5 | 34.32 | Arttu Arojoki | Tomi Travanti | |||
| 5 - 5 | 37.33 | Vastustaja | ||||
| 6 - 5 | 38.05 | Vastustaja | ||||
| 7 - 5 | 39.52 | Vastustaja | ||||
| 7 - 6 | 46.03 | Matti Vehanen | Juho Salonen | |||
| 7 - 7 | 55.03 | Juho Salonen | Matti Vehanen | |||
| 8 - 7 | 62.33 | Vastustaja |
Jäähyt:
| Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus | Minuutit | |||
| 15.25 | Vastustaja | mailaan lyöminen | 2min | |||
| 29.41 | Jarno Halén | vaarallinen peli | 2min | |||
| 31.11 | Vastustaja | mailaan lyöminen | 2min | |||
| 48.54 | Antti Alilonttinen | protestoiminen | 2min | |||
| 59.54 | Vastustaja | mailan painaminen | 2min |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|














