Häpy perjantaikalaan, solidaarisuuden nimissä myös naapurille ahven

Pyövelit - AFC Campus 6-6 ja. (2-2, 3-3, 1-1, 0-0)

Päivä: pe 20.1.2012
Paikka: Leaf Areena
Sarja: 2. divisioona

Kahden ottelun vieraskiertueen jälkeen Hämeenkadun ajomiehet palasivat kotikattilaan, johon vastustajaksi vastaanotettiin AFC Campus. Vihulaisen meriitit asettivat ottelun kotijoukkueelle poikkeuksellisen altavastaajan aseman ennakkopaneeleissa. Pyöveleillä mittelöön oli saatu lähes täysi miehistö, sillä satamaan jäivät ainoastaan Mikko Mäkilä ja Jonas Karlsson. Lisäksi vaihtoaitiota komisti valmennusjohdon seurana jo mystisen kultti-imagon omaava Jussi Säkö sekä karvainen Kulmala. Pelaajistosta huulille nousi lähinnä Thorströmin sekä lomailijoiden Hellstenin ja V.Hartolan paluu riviin. Viime kohtaamisessa Campuksen tyyli tahkota säbää saturoi Pyöveleiden peli-ilon. HäPy oli viisastunut edellisestä taistosta ja täten Campusta lähdettiin karvaamaan miesvartioinnilla päätyplankista saakka. Näin pelin viihdearvo saatiin nostettua lähes nollasta huomattavasti tyylikkäämpiin lukemiin.

1.erä
Campus hämmentyi mestaajien raivoisasta karvauksesta, jolloin varsinkin muutama kankeahko pakki oli helisemässä, kun nuoret uljaat atleetit ravasivat päälle. Niinpä ottelua ei ehditty vääntämään kuin nelisen minuuttia, kunnes rouva fortuna hymyili yllättäen Arojoen suuntaan. Alilonttiselta pallon saanut Arttu vippasi välineen takanurkkaan vastustajan jalan kautta ja Campuksen vaihtopenkki päräytti ensimmäiset kyyneleensä. Vain parikymmentä sekuntia maalista ja AFC:n peluri joutui rikkomaan Pyöveleitä penaltin arvoisesti. Ylivoima pyöri kohtuullisen hyvin ja yv:n erikoismieheksi kehittyneelle Alilonttiselle siirrettiin reikäistä useampaan otteeseen. Vetopaikat eivät kuitenkaan tarjonneet todellista paikkaa iskeä. Veräjälle ei ylivoimalla päästy puskemaan maalin arvoisesti, joten ottelu jatkui närssin johtoasemassa. Erän puolivälin paikkeilla Campus koki valaistumisen ja rokotti HäPyläisiä kahden maalin edestä. Pyöveleiden kakkonen kuitenkin iski matsin tasoihin ekan erän lopulla. Maali oli näkemisen arvoinen. Pallo kiersi koko viisikon läpi nopeilla ja pitkillä syötöillä, kunnes lopulta takatolpalta pallon sivalsi rystyltä maaliin Juho S-Salonen. Viimeisen millimetrin tarkan syötön antoi Halen.

2.erä
Toinen erä alkoi katastrofaalisesti Hämeenkatulaisten kannalta, kun vanhempi Hiltunen voitti maalineduskamppailun ja runnoi boltsin verkkoon. Arojoen vitja ei kuitenkaan tällaista tohtinut kauaa katsella. Ensin Trabantti survoi Arojoen passin pömpeliin ja lähes heti perään Alilonttinen napautti Travantin mestarillisen syötön takatolpalta mainioita otteita esittäneen Campus-veskan taakse. Ottelun puolenvälin krouvin aikaan Campus tasoitti pelin kulmavaparin päätteeksi. Seuraava tilastomerkintä oli Salosen ihmeellisen tulinen sivallus, joka upposi yläpeltiin. Esimerkillisen nousun sekä jakelun tarjosi Jani H-Hyytiäinen. Vastustajan viiksimies kuitenkin vastasi huutoon ja tasoitti perjantai-illan trillerin. Näin matkaa jatkettiin lähes tasatahtiin häkkejä nakuttaen.

3.erä
Kolmas erä alkoi kireissä tunnelmissa Pyöveleiden hallitessa pelitapahtumia ja Campuksen lähinnä keskittyessä suunsoittoon tuomareille. Poikakuoro lähes sekosi, kun AFC:lle tuomittiin hölmöstä jälkipelistä kaksiminuuttinen. Desibelimittarit rikkoontuivat vielä silloinkin, kun Hämeenkadun kuuluisa yv-vitja asteli kentälle. Ylivoima pyöritti Campuksen alivoiman täysin nakkikioskille. Pyörityksen päätteeksi Salosella oli helppo työ naulata takatolpalta häkki Arojoen loistavasta passista tyhjään börsään. Muutamaa minuuttia myöhemmin H. Kalske jäähyili. Joukkueen hengenluoja J. Säkö kuitenkin rauhoitteli kaukalonlaidalla: ”Lohikäärmeel on vaa enemmän tilaa hengittää ni ei hätää.” Herrasmiehen sanoista viisastuneet pyövelisoturit hoitivatkin alivoiman kunniakkaasti. Vielä kerran Campus kuitenkin nousi tasoihin, kun paikalliskilpailija iski tehokkaasti vapaalyönnistä. Ottelun viimeinen kymmenminuuttinen tahkottiin pienessä pyöveliotteessa, mutta avopaikkaa tarjoiltiin myös vierasjoukkueelle. Kummassakaan päässä ei onnistuttu naulaamaan seitsemättä börsää, joten HäPy joutui kolmatta kertaa kuluvalla kaudella jatkoajalle.

Jatkoaika
Aiemmat jatkoajat ovat olleet Pyöveleille tuskaa, saldona kaksi tappiota. Hävityt jatkoajalle päätyneet pelit ovat kuitenkin olleet Hämeenkadun miehiltä hengettömiä ja tappio on tietyllä tapaa jopa ansaittu. Nyt tilanne oli toinen kun voitto olisi ansaittu jo varsinaisella peliajalla. Peli vihellettiin käyntiin ja voittoa lähdettiin tavoittelemaan ahnaasti. Kliimaksihetkistä yleisö saikin nauttia kotijoukkueen tarjoamana. Ottelun kulku oli mustapaitaisen kotijoukkueen dominointia myös jatkoajalla ja vuorotellen tehtyjen maalien valossa olisi ollut mestaajien vuoro iskeä. Tilanteiden luonnista ja upeasta draivista huolimatta jännitysnäytelmää ei happy ending lopettanut vaan Leafin tympeä torvi, joka soi tasapelin merkiksi.

Luulin ottelun alun perusteella, että tämä peli on vain suupala”, tokaisi Suutala. Kokonaisuudessaan ottelu oli Hämeenkadun näytöstä, josta oivana osoituksen molareiden torjuntamäärät. Campuksen kassarille vetojen pysäyttämisiä kertyi lähes puolet enemmän kuin Mettälälle. Edelliseen kohtaamiseen ottelua ei voi edes verrata, niin suuri muutos voimasuhteissa oli havaittavissa. Saldona valitettavasti vain yksi piste, joka on toki myös tuiki tärkeä kevään asetelmien kannalta.

Viihdearvoltaan upea ottelu, varsinkin jos miettii odotuksia ennen Campuksen kohtaamista”, vakiotoimitsijana kunnostautunut Konttinen jakoi ajatuksiaan hallikäytävällä kiihkeän iltaman jälkeen.

Mettälä pelas hienosti, ei voi kyl kollegan piikkii laittaa takaiskuja. Maalin verran olis poikien pitäny vaa venyy toises pääs”, tuumi pyövelikassari Törnström lehtereiltä.

Salonen 3+0, Arojoki 1+2, Alilonttinen 1+1, Travanti 1+1, Halén 0+1, Hyytiäinen 0+1

Maalit:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä
1 - 0 04.19 Arttu Arojoki Antti Alilonttinen
1 - 1 08.56 Vastustaja
1 - 2 11.16 Vastustaja
2 - 2 18.48 Juho Salonen Jarno Halén
2 - 3 21.40 Vastustaja
3 - 3 22.25 Tomi Travanti Arttu Arojoki
4 - 3 23.42 Antti Alilonttinen Tomi Travanti
4 - 4 29.49 Vastustaja
5 - 4 32.07 Juho Salonen Jani Hyytiäinen
5 - 5 34.31 Vastustaja
6 - 5 (yv) 45.50 Juho Salonen Arttu Arojoki
6 - 6 51.18 Vastustaja

Jäähyt:

Aika Rangaistu pelaaja Rangaistus Minuutit
04.34 Vastustaja vaarallinen peli 2min
11.49 Vastustaja kädellä pelaaminen 2min
44.23 Vastustaja vaarallinen peli 2min
49.13 Henri Kalske toistuva väärä pelitapa 2min
 

Ottelut

Pelatut ottelut

Ykkösdivisioonan nousukarsinnan 1. ottelu
(paras kolmesta)
la 10.3.2012 - Salohalli
klo 18.30 SalPa - Pyövelit 8-7 ja. (Raportti)

2. ottelu
su 11.3.2012 - Leaf Areena
klo 19.00 Pyövelit - SalPa 6-5 ja. (Raportti)

Ratkaiseva 3. ottelu
pe 16.3.2012 - Salohalli
klo 19.00 SalPa - Pyövelit 7-5 (Raportti)

Pyövelit Twitterissä

Yhteistyökumppanit

ilmarinen arojoki_
ykkosmiehet silvermoon
auranmaan arorak
viherkoski yk-asennus
masku dsv
wanhamestari hifistudio-sonycenter
orikedon-taverna Bryssel